Onhan se ollut jo kauan, mutta nyt minäkin päätin lähteä tähän kelkkaan. Täällä siis toivottavasti tulee nähtäväksi kaiken maailman tekeleitäni. Mulla on nyt kova into tehdä kaikkea pientä ja yksinkertaista, koska kärsivällisyys ei riitä mihinkään tosi isoon ja monimutkaiseen, mutta tästä on hyvä lähteä. Neulonta on siis aika uusi harrastus, pienenä mummi kyllä opetti perusjutut mutta tämäkin taito oli jäänyt unholaan yli 20 vuodeksi. Alkaessani odottaa esikoistani, pukkasi innostus taas päälle ja sillä tiellä vieläkin ollaan. Saa nähdä, lopahtaako se yhtä nopeasti kuin alkoi vai tuliko se jäädäkseen. Suurin ongelmani neulonnan saralla taitaa olla aika monelle muullekin tuttu juttu eli se viimeistely. Nytkin olisi vauvan henkselihousut ja neuletakki odottamassa viimeistelyä, ehkä mä saan sen takin käyttöön ensi talvena ja seuraava vauva nuo housut.. :D